ETUSIVU OPETUS ESIINTYMISET TANGOMATKAT ARGENTIINALAINEN TANGO
Tomas & Erita

Tomas
Tomas Käyrä on argentiinalaisen tangon kokenut tanssija ja opettaja. Kilpaillessaan aiemmin hän saavutti SM-kisojen 2.sijan vuosina 1999 ja 2000. Sittemmin hän on toiminut tanssikilpailujen tuomarointitehtävissä . Esiintymisiä on kertynyt runsaasti mm. tanssijana Akuutti-TV-ohjelmassa sekä useissa merkittävissä tapahtumissa ja juhlissa Suomessa ja ulkomailla esim. Buenos Airesissa Maailmantangofestivaalin yhteydessä. Argentiinalaiseen tangoon Tomas on paneutunut jo noin 10 vuoden ajan opintomat-koilla Buenos Airesin tasokkaimmissa tanssikouluissa sekä kansainvälisillä tangofestivaaleilla maailmankuulujen tangotanssijoiden ja –opettajien ohjauksessa. Näillä matkoillaan hän on tutustunut aktiivisesti argentiinalaisen tangon esityksiin sen eri muodoissaan ja perehtynyt sekä tangon alkuperäiseen, kansanomaiseen muotoon että Buenos Airesin lähinnä turisteille tarkoitettujen esitysten showtanssityyliin. Tomas on teatteriharrastuksensa kautta kehittynyt erinomaiseksi esiintyjäksi, joka muuntautuu tilanteen edellyttämällä tavalla dramaattisesta tangotanssijasta hauskaksi huumorilla leikittelijäksi ja on esiintymislavalla kuin kotonaan.

Erita
Erita Wennström on Tomasin pari ja ns. parempi puolisko, argentiinalaisen tangoon syvällisesti perehtynyt tanssija ja opettaja, hymyilevä, punatukkainen ja aina iloinen tanssin ” suurlähettiläs”. Erita on luonut naisille tarkoitettua tangon liikekieleen perustuvaa uudentyyppistä Tangobic- tanssiliikuntaa, joka on myös esityksenä erilainen ja vaikuttava ohjelmanumero. Eritan luovuus ja taiteel-linen silmä tulevat esille esitysten suunnittelussa, musiikin valinnassa sekä esiintymisasuissa.

Tanssiesityksiä Tomas & Erita voivat laatia aina tilanteen, tilojen ja muiden olosuhteiden mukaisesti. Pienessäkin tilassa voidaan argentiinalaista tangoa esittää näyttävästi ja se on yleisölle elämyksellistä katsottavaa. Monet eivät ole koskaan sitä nähneet tai ovat nähneet vain televisiossa. Esitys ja siihen liittyvä musiikki voidaan valita tilaisuuden mukaan iloisesta ja huumoripitoisesta klassiseen, tyylikkääseen tai dramaattiseen.

Jos tarvitset tasokasta tanssiesitystä tai ohjelmanumeroa, ota rohkeasti yhteyttä. Suunnitellaan se yhdessä!